Energiequelle rakennuttaa Kalajoelle tuulivoimapuiston, jonka kokonaisteho on 39,9 MW

Kalajoki/Suomi, 7.4.2022. Torvenkylän tuulivoimapuiston perustusten rakentaminen on alkanut Kalajoen alueella Pohjois-Pohjanmaalla, noin 150 kilometriä Oulusta etelään. Tuulivoimapuiston rakennuttamisesta vastaa Energiequelle GmbH:n suomalainen tytäryhtiö Energiequelle Oy. Hankealueelle rakennetaan seitsemän voimalavalmistaja Nordexin N163-tyypin tuulivoimalaa, jotka ovat yksikköteholtaan 5,7 megawattia.

Torvenkylän tuulivoimapuiston infrarakentamisesta, eli vanhan tiestön kunnostamisesta ja uuden tiestön rakentamisesta, sisäverkon ja siirtolinjan kaapeloinnista, nostokentistä sekä perustuksista vastaa Suvic Oy. Voimaloiden perustusten päälle rakennetaan betonista yli 8 metriset korotusosat. Suvicin suunnitteleman korotetun perustusratkaisun ansiosta tuulivoimaloiden napakorkeus kasvaa ja hankkeen sähköntuotanto tehostuu. ”Tehokkaampi sähköntuotanto tarkoittaa myös suurempia säästöjä hiilidioksidipäästöissä. Torvenkylän hanke tukee merkittävästi ilmastonmuutoksen torjuntaa ja energiaomavaraisuutta Suomessa”, sanoo Energiequelle Oy:n hankekehitysjohtaja Atte Lohman.

Hanketta varten rakennetaan myös uusi sähköasema, jonka kautta hanke liitetään Fingridin 110 kV:n kantaverkkoon. Sähköaseman rakentamisesta vastaa VEO Oy.

Nordexin toimittamien tuulivoimaloiden asennustöiden on määrä alkaa tämän vuoden elokuussa. Torvenkylän tuulivoimapuisto tulee tuottamaan vuosittain noin 120 gigawattituntia sähköä yli 25 000 kotitalouden tarpeisiin. Hanke kompensoi vuosittain noin 84 000 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Torvenkylä on Energiequellen neljäs suomalainen tuulivoimapuisto, jonka valmistuttua yritys on rakentanut Suomeen yli 100 megawatin edestä tuulivoimaa. Lisäksi Energiequelle Oy:llä on kehitteillä yhteensä yli 2 400 megawatin edestä eri vaiheessa olevia uusiutuvan energian hankkeita.

Kontakt

    Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

    T +49 33769 871 0

    Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

    Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

    To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
    Google reCAPTCHA privacy policy

    Load Google reCAPTCHA

      To contact us via phone, use the following number:

      T +49 33769 871 0

      Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

      I have read the privacy policy

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

        T +49 33769 871 0

        Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

        J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

          Puh. +358 (0)44 974 1482

          Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

          Olen lukenut tietosuojakäytännön.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA

            Aby skontaktować się z nami telefonicznie, należy zadzwonić na poniższy numer.

            T +48 451 613 689

            Zachęcamy również do kontaktu poprzez nasz formularz. Cieszymy się, że możemy być do Państwa dyspozycji, odpiszemy najszybciej jak to możliwe.

            Oświadczam, że zapoznałem się z klauzulą informacyjną dotyczącą przetwarzania danych osobowych.