Entinen VSB-konsernin prokuristi siirtyy johtamaan brandenburgilaisen yrityksen hanketoimintaa yhdessä Gregor Weberin kanssa.

Kallinchen, elokuu 2019. Thorsten Freise on työskennellyt helmikuusta lähtien Energiequelle GmbH:ssa, jossa hänen tehtäviinsä osastonjohtajana kuuluu kehittää yrityksen hankekehitystä, verkkotoimintoja sekä tuuli- ja aurinkovoiman rakentamista. Hänen vastuualueensa kuuluvat Brandenburg, Mecklenburg-Etu-Pommeri, Saksi-Anhalt ja Saksi, sekä potentiaaliset ulkomaanmarkkinat. Freisen tiimi koostuu yli 50 työntekijästä, johon kansainvälistä laajentumista silmällä pitäen etsitään lisää osaajia.

Energiequelle GmbH:n toimitusjohtaja Michael Raschemann iloitsee Freisen työpanoksesta: ”Olemme saaneet joukkoomme erittäin kokeneen ammattilaisen, jolta odotamme uusia ideoita ja lähestymistapoja hankkeisiin – ennen kaikkea kansainvälisellä tasolla.”

Valtavasti kokemusta
Freise on aiemmin työskennellyt neljä vuotta VSB-konsernissa hankekehityksen ja modernisoinnin johtajana, jossa hän oli vastuussa uusien toimipaikkojen perustamisesta ja markkinoiden laajentamisesta Saksan eri osavaltioihin. Tätä ennen Freise toimi mm. STEAG New Energies –yrityksessä kahden tytäryhtiön toimitusjohtajana bioenergian ja raaka-ainekaupan aloilla, sekä vastasi työtehtävässään tilapäisenä toimitusjohtajana eri hallintayhtiöissä uusiutuvan energian ja energiatalouden rakenneuudistuksista, hankkeiden hallinnoinnista sekä uusien markkinoiden luomisesta.

Kansallisen ja kansainvälisen hankekannan laajentaminen
Freise haluaa laajentaa hankekantaa niin Saksassa, kuin kansainvälisestikin yhdessä Gregor Weberin kanssa, joka puolestaan vastaa hankekehityksestä Bremenissä, Ala-Saksissa, Thüringenissä, Suomessa ja Ranskassa.

Loistava työilmapiiri pääkonttorin uudisrakennuksessa
”Olin hieman hämmentynyt, kun heti ensimmäisestä työpäivästäni minut otettiin vastaan niin lämpimästi. En ollut ennen törmännyt vastaavaan”, Freise kommentoi kollegojen positiivista kanssakäymistä ja yrityksen matalahierarkkista rakennetta. Myös uusi toimisto pääkonttorilla Kallinchenissa on hänen mielestään erinomainen – nykyaikaiset laitteet, valoisat toimistot ja tilavat kokoushuoneet tarjoavat hyvät mahdollisuudet rakentaville keskusteluille.

Kontakt

    Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

    T +49 33769 871 0

    Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

    Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

    To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
    Google reCAPTCHA privacy policy

    Load Google reCAPTCHA

      To contact us via phone, use the following number:

      T +49 33769 871 0

      Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

      I have read the privacy policy

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

        T +49 33769 871 0

        Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

        J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

          Puh. +358 (0)44 974 1482

          Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

          Olen lukenut tietosuojakäytännön.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA

            Aby skontaktować się z nami telefonicznie, należy zadzwonić na poniższy numer.

            T +48 451 613 689

            Zachęcamy również do kontaktu poprzez nasz formularz. Cieszymy się, że możemy być do Państwa dyspozycji, odpiszemy najszybciej jak to możliwe.

            Oświadczam, że zapoznałem się z klauzulą informacyjną dotyczącą przetwarzania danych osobowych.