Paltusmäen tuulivoimapuisto otetaan käyttöön Pyhäjoella.

Helsinki/Paltusmäki, 12.8.2020. Energiequelle GmbH saavutti tällä viikolla tärkeän virstanpylvään yrityksen historiassa. Energiequelle tuli Suomen tuulivoimamarkkinoille neljä vuotta sitten ja tuotti tällä viikolla ensimmäiset kilowattituntinsa sähköä Suomen sähköverkkoon. Tuotettu sähkö on peräisin Pohjois-Pohjamaan Pyhäjoella sijaitsevasta Paltusmäen tuulivoimapuistosta. Paltusmäelle rakennetaan parhaillaan viittä Enercon L-147 –tyypin tuulivoimalaa, jotka ovat teholtaan 4,3 megawattia ja napakorkeudeltaan 132 metriä. Kolme voimaloista on saatu pystytettyä ja ne otetaan koekäyttöön tällä viikolla. Paltusmäen tuulivoimapuisto tulee tuottamaan vuosittain noin 75,5 miljoonaa kilowattituntia sähköä.

Energiequellen suomalaisen tytäryhtiön Energiequelle Oy:n hallituksen jäsen Gregor Weber on menestyksestä ylpeä: ”Teimme päätöksen Suomen tuulivoimamarkkinoille tulosta vuonna 2015. Tänään ensimmäinen tuulivoimapuistomme otetaan käyttöön, jonka lisäksi kehitteillä on yhteensä yli 800 megawatin edestä eri vaiheessa olevia hankkeita. Tämä on ylittänyt kaikki odotukseni. Suuri kiitos koko Suomen tiimille, joka on tehnyt erinomaista työtä viime vuosina, sekä saksalaisille työntekijöillemme, jotka ovat osaamisellaan tukeneet hankekehitystä paikan päällä.” Yrityksen Suomen osasto on kasvanut vuosien mittaan yhdestä työntekijästä kahdeksaan.

Suomen tuulivoimamarkkinoille tuloon ja menestykseen on monia syitä. ”Suomessa on erinomaiset suunnittelu- ja tuuliolosuhteet, joten markkinaehtoinen rakentaminen on mahdollista ilman valtion tukia. Paltusmäelle on solmittu pitkäaikainen sähkönostosopimus (PPA)”, sanoo Nils Borstelmann, Energiequellen Suomen maajohtaja.

Energiequellellä on suomalaisen tytäryhtiönsä lisäksi yksitoista toimipaikkaa Saksassa ja kolme Ranskassa. Yrityksen tavoitteena on laajentaa ja vakiinnuttaa toimintaansa ainakin kahdessa uudessa maassa vuoteen 2025 mennessä. Energiequellen nykyinen liikevaihto on lähes 100 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 250 henkilöä.

Kontakt

    Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

    T +49 33769 871 0

    Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

    Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

    To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
    Google reCAPTCHA privacy policy

    Load Google reCAPTCHA

      To contact us via phone, use the following number:

      T +49 33769 871 0

      Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

      I have read the privacy policy

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

        T +49 33769 871 0

        Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

        J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

          Puh. +358 (0)44 974 1482

          Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

          Olen lukenut tietosuojakäytännön.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA

            Aby skontaktować się z nami telefonicznie, należy zadzwonić na poniższy numer.

            T +48 451 613 689

            Zachęcamy również do kontaktu poprzez nasz formularz. Cieszymy się, że możemy być do Państwa dyspozycji, odpiszemy najszybciej jak to możliwe.

            Oświadczam, że zapoznałem się z klauzulą informacyjną dotyczącą przetwarzania danych osobowych.