Energiequelle GmbH:n toimitusjohtaja työskentelee talouden puolesta Brandenburgin osavaltiossa.

Kallinchen, huhtikuu 2019. Energiequelle GmbH:n toimitusjohtaja Michael Raschemann on nimitetty Potsdamin teollisuus- ja kauppakamarin (IHK) energia- ja ilmastopolitiikan komiteaan. Hän on näin ollen yksi yhteyshenkilöistä, eturyhmien edustajista ja talouden edistäjistä toiminnassa Brandenburgin osavaltion hallituksen sekä liittovaltion ja Euroopan unionin kanssa.

Yrityksen päätoimipaikkana on Brandenburgissa sijaitseva Zossen, josta käsin Raschemann työskentelee energiakäänteen parissa. Yrityksellä on 13 toimipaikkaa Saksassa ja muualla Euroopassa ja 200 työntekijää, jotka suunnittelevat ja rakentavat uusiutuvien energialähteiden laitoksia ja työskentelevät innovatiivisia energiahuoltosuunnitelmia koskevien ratkaisujen parissa. Jotta energiakäänne onnistuu, on tärkeää, että talouden ala tekee yhteistyötä politiikan ja hallinnon kanssa.

Poliittinen vaikuttaminen
Jäsenyritykset voivat osallistua komiteoihin tai kollegioihin aiheen mukaan ja vaikuttaa osaltaan alueellisen talouden suunnitteluun. IHK:n perussäännön perusteella muodostetut komiteat antavat neuvoja yleiskokoukselle, puheenjohtajistolle ja IHK:n hallinnolle. Mitä useampi yrittäjä osallistuu vapaaehtoisesti komiteatyöhön, sitä enemmän vaikutusta IHK:lla voi olla alueellisen talouden edustajana politiikassa ja julkisuudessa.

”Komitean jäsenenä saamme käyttöömme uuden foorumin, jonka kautta voimme vaikuttaa energia- ja ympäristöpoliittisiin prosesseihin, esimerkiksi Brandenburgin energiastrategiaan 2030”, toteaa Raschemann iloisena nimityksestä ja siihen liittyvistä aktiivisen toiminnan mahdollisuuksista osavaltion tasolla.

Kontakt

    Um telefonisch Kontakt mit uns aufzunehmen, können Sie folgende Nummer verwenden:

    T +49 33769 871 0

    Oder schreiben Sie uns gerne eine Nachricht über das folgende Kontaktformular. Wir freuen uns darauf umgehend auf Sie zurück zu kommen.

    Ich habe die Datenschutzerklärung zur Kenntnis genommen.

    To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
    Google reCAPTCHA privacy policy

    Load Google reCAPTCHA

      To contact us via phone, use the following number:

      T +49 33769 871 0

      Or write us a message via the following contact form. We look forward to getting back to you.

      I have read the privacy policy

      To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
      Google reCAPTCHA privacy policy

      Load Google reCAPTCHA

        Pour nous contacter par téléphone, vous pouvez utiliser le numéro suivant:

        T +49 33769 871 0

        Ou bien n'hésitez pas à nous envoyer un message en utilisant pour cela le formulaire de contact suivant. Nous vous répondrons dans les plus brefs délais.

        J'ai lu et compris la politique de confidentialité.

        To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
        Google reCAPTCHA privacy policy

        Load Google reCAPTCHA

          Puhelimitse voit ottaa yhteyttä seuraavaan numeroon:

          Puh. +358 (0)44 974 1482

          Voit myös lähettää viestin tällä lomakkeella. Otamme sinuun pian yhteyttä.

          Olen lukenut tietosuojakäytännön.

          To send this form you have to load Google reCAPTCHA.
          Google reCAPTCHA privacy policy

          Load Google reCAPTCHA

            Aby skontaktować się z nami telefonicznie, należy zadzwonić na poniższy numer.

            T +48 451 613 689

            Zachęcamy również do kontaktu poprzez nasz formularz. Cieszymy się, że możemy być do Państwa dyspozycji, odpiszemy najszybciej jak to możliwe.

            Oświadczam, że zapoznałem się z klauzulą informacyjną dotyczącą przetwarzania danych osobowych.